Kehittyvä Hamina –yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää Haminan elävyyttä ja viihtyisyyttä sekä toimia yritysten ja yhteisöjen toimintamahdollisuuksien kehittäjänä.

Unelmana yrittäjyys ja koti maalla

Tänä keväänä tekstiilialan artesaaniksi valmistuva Anne Loiske vietti lapsuuttaan maalla mummin tykönä. Siitä asti Anne on kantanut mielessään haavetta omasta pienestä maatilasta kanoineen ja lampaineen. Toive on toteutunut: Kolsilassa sijaitsevalla tilalla kananmunat saadaan omasta kanalasta ja kolmen lampaan katras on kasvamaan päin: karitsointi alkaa toukokuussa. Toinen Annen unelma on ollut yhdistää elämäntapa yrittäjyyteen. Sekin unelma on toteutumassa: työtilat yrittäjyydelle ovat viittä vaille valmiit.

Käsillä ja lähellä tehtyä

Annen alavalinta tukee hänen elämäntapaansa: luonnonmateriaalit ovat tärkeä osa tulevan tekstiilialan artesaanin yritysideaa. – Villa on materiaaleista kiehtovin. Omien lampaiden myötä saan tehdä villan käsittelyprosessin itse alusta loppuun, kehräyksestä värjäykseen ja lopulta tuotteeksi. Annen yrityksen tarjonta tulee koostumaan tilaustöiden lisäksi muun muassa oman malliston asuste- ja sisustustekstiileistä sekä kudotuista matoista. – Uskon, että käsillä ja lähellä tehtyä arvostetaan.
Tulevaisuudessa Anne aikoo tarjota myös lampaanvillan käsittelyyn liittyviä kursseja.

Käsitöitä ja teknologiaa

Aiemmin vaatetusalan artesaaniksi sekä datanomiksi valmistunut Anne yhdistää sujuvasti perinteistä käsityötä ja teknologiaa: – Datanomiopinnoista on ollut paljon iloa. Hyödynnän digitaalisia suunnitteluohjelmia sekä kuvankäsittelyä ja taittoa. Ja verkkokauppa on käsityöläisellekin kaupanteon kulmakivi.

Yrittäjäksi osuuskunnan tuella

–Olen aina pitänyt mahdollisena, että ryhtyisin yrittäjäksi. Vuosien myötä uskallusta on tullut lisää. Nyt tiedän, mihin pystyn, toteaa Anne päättäväisesti. Lisätukea tarjoaa Imake-osuuskunta, jota suunnitellaan yhteistyössä Business Akatemian, Rannikkopajojen, Ekamin henkilöstön ja parinkymmenen, eri alojen opiskelijoiden kanssa. – Osuuskunta on turvallinen tapa yrittää, sanoo Anne. – Ja meillä on ihan mielettömän hyvä porukka tätä toteuttamassa.

Tee se, mitä pelkäät

Annea ajaa eteenpäin jatkuva uuden oppimisen halu sekä rohkeus. Hän haluaa haastaa itsensä. Hyvä esimerkki siitä on asiakaspalvelutyö, jota Anne ei aikanaan ensin voinut kuvitellakaan tekevänsä – ja sitten siitä tulikin hyvin mielekästä. – Eniten elämältä saa, kun uskaltaa poistua omalta mukavuusalueeltaan: – Pitää tehdä sitä, mitä pelkää. Se on itsensä voittamista.

Annen tuotteisiin sekä Imake-osuuskunnan tarjontaan voi tutustua Kesätuulella Haminassa -tapahtumassa 27.5. Raatihuoneentorilla.

Teksti: Pia Puheloinen

Liity jäseneksi Kehittyvään Haminaan!

Kehittyvä Hamina ry

Kehittyvä Hamina –yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää Haminan elävyyttä ja viihtyisyyttä sekä toimia yritysten ja yhteisöjen toimintamahdollisuuksien kehittäjänä.


Ota yhteyttä

Kehittyvä Hamina ry
Mervi Visuri, puheenjohtaja
Puhelin 040 536 1867
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kohti työelämää! -hanke
Pia Puheloinen, hankevetäjä
Puhelin 040 809 5877
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Löydät meidät myös

Tilaa uutiskirje!