Kehittyvä Hamina –yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää Haminan elävyyttä ja viihtyisyyttä sekä toimia yritysten ja yhteisöjen toimintamahdollisuuksien kehittäjänä.

Oppipojasta ammattimieheksi

Yläkouluaikana haminalaiselle Konstalle varmistui, että hän haluaa rakennusalalle. Kun peruskoulu päättyi, Konsta ei jättäytynyt kesälomalle, vaan aloitti saman tien rakennusalan perustutkinto-opinnot oppisopimuskoulutuksena.

– Olisin päässyt ammattiopistoonkin samalle linjalle, mutta valitsin oppisopimuksen. Halusin päästä heti työmaalle ja oppisopimuspalkkakin houkutteli. Kyseessä on sama tutkinto kuin ammattiopistossa, mutta opiskelutapa on erilainen. Helpompaa se ei ainakaan ole, Konsta tietää. – Työmaalla odotetaan työntekijän otetta ja teoriaopinnoista pitää saada kaikki irti. Oppisopimuskoulutuksen etuna Konsta kuitenkin pitää sitä, että hän sai tehdä monipuolisesti rakennusalan hommia lukuisissa eri työkohteissa. Mieluisampana työmaakohteena on jäänyt mieleen Jelppiskoti Kotkansaarella. – Uuden rakentaminen on aina – no, uuden rakentamista. Se on kivaa, perustelee Konsta.

Työyhteisö otti oppipojan hyvin vastaan. Ohjeita ja neuvoja jaettiin, mutta Konstan mukaan itse piti olla myös aktiivinen ja kysellä. Ammattityöt tehtiin aina jonkun ammattilaisen parina ja työpaikkakouluttajan kanssa käytiin arviointikeskustelut pari kertaa vuodessa. Silloin katsottiin, miten opinnot ovat edistyneet. Opinnot edistyivät vähintäänkin hyvin: Etelä-Kymenlaakson ammattiopiston oppisopimuskoulutus palkitsi Konstan ”Vuoden 2016 oppisopimusopiskelijana”. Ammattiosaamisen näytöt eivät Konstaa jännittäneet: kirjallinen osuus käsitti työsuunnitelman teon ja näyttö osaamisesta tapahtui omalla työmaalla.

Konsta aikoo olla töissä tammikuuhun 2017 saakka, sitten on vuorossa armeijan harmaat. Suunnitelmissa on hoitaa sekin pesti kunnialla: tähtäimenä sotilaspoliisikoulutus ja AUK. Pyhtäältä seitsemän vuotiaana Haminaan muuttanut mies näkee oman tulevaisuuden rakentuvan Haminassa, mutta pieni katkos siihen saattaa tulla: armeijan jälkeen Konsta nimittäin haluaa jatko-opintoihin. – Tekniikan ammattikorkeakouluopinnot ja rakennusmestari. Se olisi siinä.

Teksti: Pia Puheloinen

 

Liity jäseneksi Kehittyvään Haminaan!

Kehittyvä Hamina ry

Kehittyvä Hamina –yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää Haminan elävyyttä ja viihtyisyyttä sekä toimia yritysten ja yhteisöjen toimintamahdollisuuksien kehittäjänä.


Ota yhteyttä

Kehittyvä Hamina ry
Mervi Visuri, puheenjohtaja
Puhelin 040 536 1867
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Kohti työelämää! -hanke
Pia Puheloinen, hankevetäjä
Puhelin 040 809 5877
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Löydät meidät myös

Tilaa uutiskirje!