Kehittyvä Hamina –yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää Haminan elävyyttä ja viihtyisyyttä sekä toimia yritysten ja yhteisöjen toimintamahdollisuuksien kehittäjänä.

Vekkuva: Mukautuminen takaa töitä

Kuvauksen ammattilainen Vesa Hovi keräsi kahdeksan vuoden ajan monipuolista kuvausalan osaamista Raikuvan Raimo Rautiaisen ohjauksessa, kunnes ryhtyi itse yrittäjäksi ja perusti Vekkuvan Raatihuoneentorin kulmalle. – Yrittäjäksi ryhtyminen kieltämättä ensin pohditutti, mutta lopulta homma pantiin pakettiin yhdessä kuukaudessa, muistelee Vesa ja kiittää sujuvasta yhteistyöstä TE-toimistoa ja Cursoria. Vesa kertoo jatkaneensa kuvausalalla Raikuvan hengessä, mutta omilla ratkaisuilla. Kaksivuotisen yrityksensä sijaintia Vesa kuvailee mielenkiintoiseksi.
– Haminan uusvanhaan keskustaan on muotoutunut modernia yrittäjyyttä. On hienoa olla siinä mukana.

Videokuvauksella hyvät näkymät

Yrittäjän oma, syvä mielenkiinto videokuvaukseen näyttäytyy tätä nykyä liiketoiminnassa: yrityksen liikevaihdosta jo puolet koostuu erilaisista videokuvauskeikoista. – Videokuvaus on tulevaisuuden juttu viestinvälittäjänä, uskoo Vesa. Mutta myös perinteisellä valokuvauksella on oma paikkansa. – Yksityishenkilöiden muotokuvat ovat yhä oleellinen osa liiketoimintaa. Valokuvauksia tehdään sekä tunnelmallisessa studiossa että ulkomaailman vaihtuvissa taustoissa. – Kuvan tavoite määrittää ympäristön, Vesa painottaa. Liiketoimintaa tukevana toimintoina hän pitää muun muassa kuvauslaitteiston neuvontapalvelua ja pientarvikemyyntiä. – On yhä olemassa vakituinen asiakaskunta, joka ostaa perinteistä kinofilmiä. Arkirutiinia ovat myös passikuvat ja kuvakioskista tulostettavat digilähtöiset kuvat.

Omasta työstä pitää tykätä

Vesa kokee kasvaneensa alalle ja myöntää tuntevansa intohimoa työtään kohtaan. Kun homma luistaa, niin tunteja ei lasketa. Myöskään haasteet eivät lannista vaan pikemminkin motivoivat. Kuvaustavasta riippumatta mieluisinta Vesalle on yhä ihmisen kuvaaminen. – Kannattaa ylipäänsä tehdä asioita, josta tykkää, se välittyy asiakkaillekin, sanoo Vesa ja raottaa omaa tulevaisuuden haavettaan. – Sellainen, jossa taiteellisuus ja teknisyys yhdistyvät: pitkä elokuva. Ei välttämättä kaupallisuuden näkökulmasta, vaan ennen kaikkea kokemuksen.

Ilo oppia toisilta

Vesa korostaa yhteistyötä muiden saman alan yrittäjien kanssa. – Toiminta on tehokkaampaa, kun on kumppaniyrittäjiä ympärillä. Jokaisella on omat vahvuutensa ja vuorovaikutuksella saadaan paras tulos. Videokuvauksessa Vesa on itseoppinut, jatkuva kiinnostus syventää omaa osaamista ja muilta videovaikuttajilta otetaan kiitollisena vinkkejä vastaan. – Kantapään kauttakin tulee oppia hankittua. Sekin tuntuu sopivan omalle luonteelle, nauraa Vesa.

Kotisivut www.vekkuva.fi

Teksti: Pia Puheloinen

Liity jäseneksi Kehittyvään Haminaan!

Kehittyvä Hamina ry

Kehittyvä Hamina –yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on edistää Haminan elävyyttä ja viihtyisyyttä sekä toimia yritysten ja yhteisöjen toimintamahdollisuuksien kehittäjänä.


Ota yhteyttä

Kehittyvä Hamina ry
Mervi Visuri, puheenjohtaja
Puhelin 040 536 1867
kehittyvahamina(at)gmail.com

Löydät meidät myös

Tilaa uutiskirje!